Rakentamisen vastuullisuus palasina arvoketjussa

Kirjoittaja

Asuminen tuottaa liikkumisen ja ravinnon ohella valtaosan suomalaisten ympäristöjalanjäljestä. Asuminen on monille kotitalouksille myös suurin investointi ja kaikille hyvin suuri menoerä. Rakentaminen ja asuminen (tai muu kiinteistön käyttö) muodostavat arvoketjun, jossa vastuullisuutta tulisi yrittää hallita kokonaisuutena. Nykyinen käytäntö on kestämätön, koska vastuullisuutta hoidetaan palasina pitkin ketjua, eikä kokonaisuutta hallitse kunnolla oikein kukaan. Toiminnan vastuullisuus vaikuttaa yhä enemmän rakennusalan toimijoiden maineeseen ja tulevaisuuden menestykseen. Mitä vastuullisuusnäkökulmia rakennusyhtiöiden tulisi huomioida tilanteen korjaamiseksi?

Arvoketjun alkupäässä tulee esille erityisesti ympäristövastuu

Rakentamisen perusmateriaaleissa on tarjolla useita vaihtoehtoja, niille ominaisine hyötyineen ja haasteineen. Puurakentamista on Suomessa viime vuodet edistetty ympäristöperustein, mutta monista hallitustason strategiaohjelmista huolimatta puu ei ole vielä saanut paljoakaan jalansijaa esimerkiksi kerrostalorakentamisessa. Puun käytön edistämistä häiritsee epäselvä keskustelu hiilinieluista. Puun käyttäminen voisi olla ilmastonmuutosta hidastavaa. Toisaalta, vaikka ilmastonmuutos vaikuttaisi lopulta puun saatavuuteen, Suomeen puuta riittää rakentamiseen.

Näyttää kuin rakentaminen olisi juuttunut perusmateriaalien väliseen juupas-eipäs -kamppailuun, jossa materiaaleille on löytynyt lisää niille suotuisia perusteluja. Samalla puun käytön osaaminen ei kumuloidu, kun suuret hankkeet ovat jääneet niiden toteuttajille yksittäisiksi kokeiluiksi. Olisi ilahduttavaa jatkossa nähdä myös materiaaleja luovasti yhdisteleviä hybridejä rakentamisen ratkaisuja.

Rakentamisvaiheessa korostuu sosiaalinen ja taloudellinen vastuu

Tuskin moneltakaan on jäänyt huomaamatta suurten rakennushankkeiden monimutkainen ketjutettu organisointi. On pääurakoitsijaa, aliurakointia ja alihankkijan alihankkijaa. Samalla myös suomalaisilla rakennustyömailla toiminta on kansainvälistynyt. Jos raaka-ainekeskustelussa korostuvat ympäristöperusteet, itse rakentaminen ja sen organisointi nostaa esiin erityisesti sosiaalisen ja taloudellisen vastuun.

Suomalaisessa työelämässä perinteisesti korostetut vastuullisuuden arvot, kuten laatu ja tuoteturvallisuus, lahjomattomuus, työturvallisuus, elämiseen riittävä palkka, jopa ihmisarvo, voivat olla koetuksella. Riski kasvaa, kun osa rakennusprojektin työstä on tilattu organisaatioilta, joiden kotipaikka on maissa, missä liiketoimintamallit arvoineen eivät ehkä olekaan suomalaisen yhteiskunnan odottamalla tasolla.

Kansainvälistyminen sekä pitenevät ja monimutkaistuvat toimitusketjut ovat nykyaikaa kaikilla toimialoilla. Niiden hallinta on vaativaa, mutta yrityksen (pääurakoitsijan) vastuullisuuden ja imagon näkökulmasta todella olennaista. Tärkeää on, että Suomessa tilaaja varmistaa alihankkijoidensa toimivan Suomessa Suomen lakien ja vastuullisuusvaatimusten mukaan.

Viime vuosina rakentamisen aikataulujen venyminen ja sitä kautta reilusti alkuperäisestä suunnitelmasta kasvaneet kustannukset ovat nostattaneet isoja otsikoita suurissa julkisten hankintojen projekteissa, esimerkkinä Länsimetro. Tosin hyviä esimerkkejä löytyy reilusti aikataulusta edellä valmistuneista hankkeistakin. Nämä rakennustöiden toteutusvaiheen ilmiöt nostavat johtamisen työlistalle tärkeitä taloudellisen yritysvastuun elementtejä, jotka olisi pidettävä hallinnassa: aikataulujen pitävyys ja budjettivarmuus.

Rakennuksen käytön aikana keskeistä on ekotehokkuus ja arvon luonti käyttäjille

Uusissa rakennuskohteissa ja vanhemmissakin kiinteistöissä on viime vuosina korostunut käytön aikainen energiatehokkuus. Ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta se on olennainen asia. Esimerkiksi rakennusten ja rakennushankkeiden ympäristöluokitusten kuten LEED-sertifioinnin avulla käyttäjät voivat vertailla kiinteistöjen energiatehokkuutta yhtenäisin menetelmin. Vähäpäästöisyys tai energiatehokkuus eivät kuitenkaan saisi ohjata toimintaa tilojen käyttäjien terveyden tai turvallisuuden kustannuksella.

Viime vuosina Suomessa on tullut jatkuvasti ja runsaasti esille tapauksia, joissa päiväkoti, koulu tai muu rakennus suljetaan tai toiminta siirretään väistötiloihin sisäilmaongelmien takia. En lähde spekuloimaan tähän kehitykseen johtaneilla syillä, johtuivatpa ne rakennusvirheistä tai käytön aikaisesta huolimattomuudesta. Mutta tämäkin alleviivaa sitä, että käyttäjien terveys ja turvallisuus pitäisi mennä kaiken edelle. Vastuullinen rakentaja ymmärtää tämän jo rakentamisvaiheessa aina kun vain voi siihen vaikuttaa.

Lisää haasteita käytön jälkeiseltä ajalta

Perinteisesti rakentamisen tavoitteena on ollut tuottaa pitkäikäisiä rakennuksia. Ennemmin tai myöhemmin talotkin tulevat alkuperäisen käyttötarkoituksensa päähän. Viimeisenä haasteena voikin kysyä, miten rakennusala on toiminnassaan valmistautunut kiertotalouden periaatteisiin? Materiaalien ja purkujätteen kierrätys on järjestäytynyttä, mutta käyttötarkoitusta vaihtavien rakennusten kohdalla uudelleenkäyttö voi joskus olla haastavaa.

Pääkaupunkiseudulla on tunnetusti jatkuvasti pulaa asunnoista. Samalla seudulla odottaa käyttöä satoja tuhansia tyhjiä toimistoneliöitä. Maallikko alkaa heti pohtia, miksi osasta näitä tyhjiä toimistoja ei voisi tehdä asuntoja. Joskus voidaankin, mutta usein muutosta vaikeuttavat tilojen joustamattomuus tai kaavoituksen tiukat rajoitukset. Tästä opimme ainakin sen, että arvoketjun kattava vastuullisuus voisi ottaa käyttötarkoituksen muutokset ja muuntojoustavuuden paremmin huomioon jo kiinteistön suunnittelu- ja rakennusvaiheessa.

Ei selittelyä, vaan ennakointia

Sekä lehdistössä että sosiaalisessa mediassa on tämän tästä tuotu esiin epäkohtia rakentamisen prosesseissa ja rakennusten käytön aikana. Asumiskustannusten kohoaminen yhdistettynä epäkohtiin on lisännyt kuluttajien kriittisyyttä ja vähentänyt luottamusta rakentamisen laatuun.

Epäkohtien ja haasteiden käsitteleminen avoimesti ja etukäteen olisi kannattavampaa kuin selitteleminen sitten, kun jokin yritys tai koko ala on jo ehtinyt ryvettyä kritiikissä julkisuudessa. Ongelmien selvittely ja selittely jälkikäteen voi pikemminkin heikentää luottamusta alan vastuullisuuteen ja haitata sen mainetta lisää.

Rakennusalan yritysten johdossa pitäisi nähdä enemmän vaivaa, jotta vastuullisuudesta tulisi kokonaisvaltaisemmin hallittua koko arvoketjun pituudelta, kiertotalous mukaan lukien. Se lisäisi arvostusta ja tuottaisi vähemmän riskejä alan maineelle. Ketjun heikoimmat lenkit leimaavat kaikkia. Luottamus yritykseen ja sen toimintaan kasvaa hallitsemalla vastuullisuutta teoin, ei epäkohtia jälkikäteen selitellen.

– Mika

Jaa artikkeli

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *