#metoo kirittää yrityskulttuuria

Kirjoittaja

Seksuaalinen häirintä on ollut viime aikoina luupin alla, kiitos nyt lokakuussa vuoden täyttäneen, kansainväliseksi ilmiöksi kasvaneen #metoo-liikkeen. Useat julkisuuteen nousseet tapaukset osoittavat liikkeen teemojen olevan yritysvastuunkin ytimessä.

#metoo-liike on ravistellut rakenteita ja ihmisiä alistavia ja väkivaltaisiakin toimintakulttuureita eri aloilla. Liikkeen käynnistänyt elokuva-ala on ollut valokeilassa. Suomessa epäasiallisesta kohtelusta on alkanut tihkua tietoa muualtakin, kuten oppilaitoksista, urheilupiireistä, julkishallinnosta (muun muassa ulkoministeriöstä), eduskunnasta, juridiikankin alalta.  

#metoo-liikkeen merkityksestä kertoo, että se on horjuttanut jopa Nobel-instituutiota. Ruotsin Akatemian ympärille syntynyt kohu on johtanut päätökseen jättää jakamatta kirjallisuuden Nobel-palkinto tänä vuonna

Yrityksille kyse on maineesta, vastuusta ja rahasta

#metoo-liikkeen sytykkeenä ollut Harvey Weinstein sai potkut itse perustamastaan tuotantoyhtiöstä, joka sittemmin ajautui konkurssiin. Netflixin menestyssarja House of Cardsin tuotanto puolestaan karahti kiville, kun sarjassa keskeistä roolia näytellyt Kevin Spacey joutui seksuaalista ahdistelua koskevien syytösten polttopisteeseen.

Äskettäin elokuvaohjaaja Aku Louhimies syytti Yleä ja Ylen toimittajaa Sara Rigatellia ohjausdiilin kariutumisesta BBC:n kanssa, koska BBC oli saanut Ylen toimittajan kautta tiedon Louhimiehen ohjaustavoista Suomessa nousseesta kohusta. Kun Louhimiehelle tilanne näyttäytyy työmahdollisuuden kariutumisena, BBC:lle kyse on maine- ja tulosriskistä. BBC sai toimittajalta arvokkaan vinkin. BBC:n vetäytyminen yhteistyöstä oli sen ainoa keino varmistaa, ettei sen yhteistyökumppanin maine aiheuta yhtiölle itselleen maineen tahriintumista ja taloudellisia menetyksiä.

Herkistymistä ihmisten kohteluun liittyviin kysymyksiin on nähtävissä myös tällä viikolla pidettävillä Helsingin kirjamessuilla. Tapahtumasta suljettiin rasistista ja seksististä kirjallisuutta tuottava kustantamo, jonka toiminta ei messujen järjestäjien mukaan vastaa messujen arvoja

#metoo-vallankumous

#metoo-liikettä voi hyvällä syyllä kutsua vallankumoukselliseksi. Se on nostanut näkyviin ison vaietun ja vaiennetun ongelman. Merkittäviä muutoksia on tapahtunut esimerkiksi monilla työpaikolla. Työni kautta olen nähnyt, että syntynyt keskustelu on vauhdittanut yrityksiä eri toimialoilla virittämään henkilöstön hyvinvointikyselyitä haarukoimaan aiempaa paremmin seksuaalisen häirinnän ongelmia työyhteisössä.

Epäasialliseen kohteluun on otettava aito nollatoleranssi. Ihmisiä on rohkaistava nostamaan ongelmat esiin. Ilmoituskanavat on oltava kunnossa. Epäkohtiin on puututtava. Tilannetta on aktiivisesti seurattava. Yritysjohdon vastuuseen kuuluu varmistaa, että yrityskulttuuri tukee ihmisten hyvinvointia eikä salli työntekoa haittaavaa käyttäytymistä.

Miksi? Koska kaikenlaisen epäasiallisen kohtelun kitkeminen ja sellaiseen reagointi on isosti yritysten intresseissä. Se on maine- ja vastuukysymys ja näkyy myös viivan alla.

Seksuaalinen häirintä on yleistä, mutta on myös selkeitä riskitoimialoja. Niihin kuuluvat muiden muassa #metoo-keskustelun keskiössä olleet elokuva- ja teatterialat. Suomessa näiden alojen ongelmista karua kieltään kertoo tuore, OTT Jaana Paanetojan laatima selvitysraporttiAlalla toimii paljon yrityksiä, joiden olisi syytä ottaa pikaisesti koppia yritysvastuusta. Tuotantojen rahoittajien ja tilaajien tulee puolestaan varmistaa, että ne tukevat ja tekevät yhteistyötä vain vastuullisten toimijoiden kanssa.

#metoo-keskustelu on osaltaan osoittanut, että vastuullisuus on uusi normaali. Vastuullinen yritys varmistaa ihmisten hyvän kohtelun omassa toiminnassaan ja valitsee samaan sitoutuneita yhteistyökumppaneita. Yritysten sosiaaliseen vastuuseen kuuluvista arvoista ja ihmisoikeuksista on tullut aidosti merkityksellisiä.

Merja

Jaa artikkeli

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *